Punkalive, suomalainen muotoilualan yritys, on perustettu vuonna 2009. Hyvin lyhyessä ajassa yritys on saanut niin kansallista kuin kansainvälistä tunnustusta uudesta luonnonmukaisesta muotokielestään. Punkaliven puukalusteet, paviljongit ja sisustuselementit ovat herättäneet kiinnostusta niin muotoilun ammattilaisissa kuin ihastusta kuluttajien keskuudessa ympäri maailmaa: Milanon ja Kölnin kansainvälisillä muotoilu- ja kalustemessuilla, Shanghain Maailmannäyttelyssä sekä asunto- ja sisustusmessuilla Suomessa.
Punkaliven myyntiverkosto on saanut jalansijaa Euroopassa ja on laajentumassa sen ulkopuolelle, mikä on osoitus asiakkaiden kiinnostuksesta yli kulttuurirajojen. Punkaliven luonnonmukaiset, kauniit ja omintakeiset tuotteet täydentävät mitä erilaisimpia sisustustyylejä ja -ympäristöjä.
Punkaliven tuotteet vievät käyttäjänsä lähelle pohjoismaista luontomaisemaa. Muotoilu ja tuotantomenetelmät korostavat luonnon ekologiaa ja kestävää kehitystä. Käytettävä raaka-aine on FinnForestin Kerto®, havupuuviiluista valmistettu levy. Puuraaka-aine on sertifioitu kuusipuu, joka on korjattu Itä-Suomen metsistä, noin sadan kilometrin säteellä Punkaharjun tuotantolaitoksesta.
Vain kilometrin päässä Finnforestin Kerto® -tuotannosta, Punkaliven designtuotteet saavat muotonsa Punkaharjun Puutaito Oy:n perheyrityksessä, jonka tietokoneohjatussa tuotantoprosessissa ei hukata luonnonvaroja. Näin tuotannosta jäävä hiilijalanjälki on pieni. Kerto® on materiaalina erittäin kestävä ja mittatarkka, mikä takaa lopputuotteen kestävyyden pitkään käytännöllisenä kalusteena ja sisustuksen muotoiluelementtinä.
Raaka-aine ja Punkaharjun Puutaito Oy:n yksilöllisesti kehitetty tuotantoteknologia ovat innoittaneet moderneja suunnittelijoita. Viimeksi suunnittelijoiden joukkoon on liittynyt Karim Rashid, maailmankuulu teollinen muotoilija. Tämä huippusuunnittelija, joka on kuuluisa tuotteliaisuudestaan, on tehnyt sopimuksen uuden tuotesarjan suunnittelusta Punkalive-mallistoon.
Punkaliven suunnittelijoihin kuuluvat – Jukka Lommi, Arkkitehti SAFA, Raimo Räsänen, Sisustusarkkitehti, SIO, Kristina Magnitskaya, Teollinen muotoilija, Jukka T. Tapio – jatkuvasti työstävät uusia ideoita, jotka Kerto® -kuusiviilu tekee mahdollisiksi. Punkalive-tuotteet yhdistävät käsityön ja teollisen muotoilun hienoimmat perinteet.
Punkalive on saanut nimensä sen tuotannon kotiseudun Punkaharjun nimestä. Punkaharju on erittäin kaunis alue Itä-Suomessa ja maineikas ainutlaatuisesta vesistömaisemastaan. Yhdeksän kilometriä pitkä, kapea harju on erittäin harvinainen luonnonilmiö, joka on muodostunut jääkauden aikana. Harjun molemmin puolin avautuu kuuluisa Saimaan vesistö.
Punkaharju on ollut yli 200 vuoden ajan yksi Suomen suosituimmista turistikohteista. Venäjän tsaari Aleksanteri 1, silloin Suomen Suuriruhtinas, vieraili 1803 Punkaharjulla ja määräsi kauniin harjun suojeltavaksi vapailta puunhakkuilta.
Nämä kunniakkaat perinteet velvoittavat myöhempiä sukupolvia suojelemaan tämän järviseudun ympäristöä. Näissä kauniissa maisemissa Punkaliven tuotteet saavat muotonsa – luonnonmukaisesti.